sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Wareborgista ja muista piraattipuoluelaisista.

Aika lienee nyt kypsä kohupaljastukselle!

Kirjoittelin noin puolen vuoden ajan satiiriblogia nimeltä "Wareborgin piraattiajatuksia", joka oli olevinaan nuoren, Piraattipuoluetta kannattavan insinööriopiskelijamiehen poliittinen blogi.

Yhdistelin Wareborg-kirjoituksissa pääosin aidoilta piraattipuoluelaisilta löytämiäni ajatuksia vetäen niitä aina aavistuksen verran överiksi. Melko varhaisessa vaiheessa rupesi asiablogausten sekaan puolivahingossa rakentumaan myös tieteisfantasiatarina, joka teki Wareborgista rinnakkaistodellisuuksien loukkuun joutuneen "transdimensionaalisen orvon". Tarina päättyi siihen, kun Wareborg palasi takaisin kotitodellisuuteensa ja joutui siellä kryoniikkasäilytykseen odottamaan hamassa tulevaisuudessa tapahtuvaa henkiinherättämistään.

Vaikka alkuvaiheessa Wareborgia jaksettiinkin syytellä "false flag -operaatioksi", ei tarkoitukseni ollut missään vaiheessa mustamaalata Piraattipuoluetta tai sen kannattajia. Kyseessä oli pikemminkin hyväntahtoinen tutkimusmatka heidän ajatusmaailmoihinsa ja toisaalta myös halu kirjoitella vähän hömppäfiktiota. Halusin rakentaa hahmon, joka antaisi kasvot etenkin tämän porukan hämmentävimmille ideoille ja aivopieruille. Tämä ilmeisesti onnistui aika hyvin, sillä jossain vaiheessa pipulaiset rupesivat haukkumaan toistensa blogimielipiteitä "wareborgismeiksi", ja erään kansanedustajaehdokkaan mielestä "nämä real life wareborgit" olivat peräti koko puolueen syöpä.

Sain kipinän Wareborg-hahmon luomiseen lukiessani Jaron Lanierin kirjaa "You Are Not a Gadget", suomennettu nimellä "Et ole koje". Lanier maalailee kuvan uudesta uskonnollisuutta hipovasta ideologiasta, "kyberneettisestä totalismista", johon varsinkin monet IT-alan tekijät ja vaikuttajat ovat hurahtaneet. Kyseessä on yletön teknologiaoptimismin muoto, joka nostaa algoritmit ja tekniset rakenteet ihmisyksilön yläpuolelle. Ihmiset ovat pelkkiä koneita, jotka voidaan tulevaisuudessa korvata suorituskykyisemmillä ja tehokkaammilla. Ihmisjoukoista voidaan nettiyhteisöjen avulla rakentaa persoonattomia klustereita, jotka saavat kollektiivisesti aikaan Wikipedian kaltaisia "yli-inhimillisen älyn suursaavutuksia". Informaation ja meemien on sujahdeltava koneistoissa mahdollisimman vapaasti ja kitkattomasti, jotta kone toimisi mahdollisimman tehokkaasti. Tätä kautta myös piraattiaate tulee kirjassa esiin yhtenä kyberneettisen totalismin ilmentymänä.

Lanierin turinoinnit ovat toki hieman kärjistettyjä, mutta niitä lukiessani alkoivat palaset loksahdella paikoilleen. Olin jo muutaman vuoden ajan ihmetellyt, miksi suomalaisessa piraattiliikkeessä on niin paljon transhumanisteja. Olisiko tässä siis yhteinen pohjavire, joka vetäisi koko aatekasauman langat yhteen? Kun yhdistelin mielessäni Lanierin kasaamaa olkiukkoa tuntemiini piraattiliikkeen edustajiin, alkoi yhdistelmä vaikuttaa aina vain herkullisemmalta. Monet piraattipuoluelaiset ovat googlailleet niin häröjä meemejä osaksi identiteettiään, että niistä oli aivan pakko päästä piikittelemään.

Wareborgin tärkeimmät elävät esikuvat olivat Piraattiliiton perustaja Samuli Pahalahti ja Pirkanmaan piraattien varapuheenjohtaja Panu Horsmalahti. Pahalahdelta saatiin aatevalikoimaan mm. transhumanismi, libertarismi, anarkokapitalismi, militantti ateismi, "vapaa-ajattelu" sekä yleinen radikalismi ja provosointihalu. Horsmalahti täydensi kuvaa mm. seksuaalisuutta, prostituutiota ja miesten tasa-arvoa käsittelevien klassikkoblogaustensa kautta. Lisäksi Horsmalahti on Eliezer Yudkowskyn LessWrong-sivustoa aktiivisesti käyttävä singularitariaani, kun taas Pahalahden transhumanistisesta suuntautumisesta en ole koskaan oikein ottanut selvää.

Piraattipuolueessa on paljon nuoria idealisteja, jotka haluavat uudistaa kaiken mahdollisen, mutta joiden idealismit edustavat usein täysin vastakkaisia äärilaitoja. Esimerkiksi Pahalahti vannoo äärimmilleen vapautetun markkinatalouden nimeen eikä soisi valtiolle muuta roolia kuin omistusoikeuden suojelemisen, kun taas toisessa laidassa on joukko Zeitgeist-liikkeen jäseniä, mm. Jukka Tuohimetsä ja Jani Laasonen, jotka kannattavat tekoälyjohtoista suunnitelmataloutta ilman minkäänlaista rahajärjestelmää. En ole vielä kohdannut ainuttakaan pipulaista, joka kannattaisi kumpaakin aatetta samanaikaisesti, mutta sain silti molemmat mahdutettua Wareborgin poliittiseen näkemykseen.

Zeitgeistin lisäksi myös toisella vaalien alla kovasti julkisuutta saaneella "kultilla", Risto Pietilän ja Olli Postin Silverbankilla/Silverclubilla, oli kannattajia Piraattipuolueen ehdokkaiden joukossa, joten tokihan Wareborginkin piti tästä johtuen kannattaa superfoodeja ja hopearahaa. Hopeahörhöt ansaitsisivat kuitenkin aivan oman parodiansa, enkä pystynyt Wareborg-hahmon puitteissa kuin vähän raapaisemaan pintaa.

Piraattipuolueen ulkopuolelta saatiin Wareborgille mm. epäonninen pelimies- eli naisteniskuharrastus. Alkuvuonna 2010 aiheuttivat yleistä ihmetystä suomalaiset PUA-oppien nimeen vannovat täysin sosiaalivammaiset nuoret miehet, jotka blogeissaan todistivat kivenkovaa uskoaan siihen, että sosiaalivammaisuudesta ja poikuudesta voisi mielekkäällä tavalla päästä eroon tankkaamalla kirjoista iskutekniikoita. Tämä ajatusmalli sopi joka tapauksessa Wareborgin insinöörielämänkatsomukseen mitä parhaiten, varsinkin kun pipulaisten muutenkin ajateltiin tuovan huonoa ihmissuhdeonneaan osaksi poliittista agendaansa.

Kaikesta tästä huolimatta sympatiseeraan Piraattipuoluetta, ja monia heikäläisistä olisin jopa hyvillä mielin voinut äänestää vaaleissa. Ehkä muutaman vuoden sisällä jopa pystyn harkitsemaan tätä, kunhan puolueen pahimmat lapsuudenkivut ja radikaalien höyrypääajatusten ristitulet ovat laantuneet ja ohjelmaa on saatu vähän laajennettua yleispuoluemaisempaan suuntaan. Eteenpäinkatsova arvoliberaali asenne ja ennakkoluuloton suhtautuminen tuoreisiin ideoihin ovat sinänsä hyvä juttu, mutta ei sitä silti tarvitsisi ihan niissä utopistisimmissa sfääreissä leijailla jos tarkoitus on tehdä uskottavaa politiikkaa ihan oikeassa maailmassa.

Kiitokset kaikille, jotka seurasivat Wareborgia ja saivat siitä jotain irti. Oli kiva puolivuotinen sivuharraste, joten ehkä saatan palata johonkin samantapaiseen vastaisuudessakin.

Kahdeksan eniten ladattua Wareborg-kirjoitusta:

1. Pysykää poissa Otaniemestä tänään klo 21- 22! HENGENVAARA! (10259 latausta)
2. Ehdotukseni seksuaalisen tasa-arvon edistämiseksi. (5733)
3. Sain kenkää Piraattipuolueesta. (5122)
4. Suomalainen yhteiskunta on vihamielinen pelimieskulttuurille. (3131)
5. Transdimensionaaliset vaaliehdokkaat 2011. (2879)
6. Pyrin eduskuntaan. (1956)
7. Miksi ihmiskunta ei selviä hengissä ilman täysin vapata internetiä. (1813)
8. Totuus japanin katastrofista ja rinnakkaistodellisuuksista. (1482)